68,9 %

Äänestysprosentti jäi presidentinvaalien toisella kierroksella historiallisen alhaiseksi. Pudotusta vuoden 2006 vaalien toiselta kierrokselta oli yli kahdeksan prosenttiyksikköä, ja näin suurta muutosta voi jo pitää varsin merkittävänä. Ikiaikainen apteekin hyllyltä -kommentti mihin tahansa vaaleihin liittyvään kummallisuuteen eli sää oli liian kylmä / kuuma / sateinen / pilvinen / aurinkoinen / tuulinen / laitatähänhaluamasiadjektiivi selittää tästä tietysti pienen osan, sillä antarktislaiset pakkaslukemat eivät äänestysintoa varmasti lisää, mutta näin suurta eroa se ei selitä. Säiden jumalan huonon päivän lisäksi vilkkauden alhaisuudelle voi mielestäni keksiä kolme syytä.

Tärkein niistä on uskoakseni se, että Niinistön ja Haaviston väliset mielipide-erot ovat melko pieniä, tai sellaisiksi ne ainakin koettiin. Mitään todellista vastakkainasettelua ei siis päässyt syntymään. Sukupuolten välinen taisto, jollainen on ollut kolmella edellisellä kakkoskierroksella, jäi toteutumatta. Oikeisto-vasemmisto-jakokaan ei toiminut, sillä Haavisto ei edusta kumpaakaan perinteisistä vasemmistopuolueista. Minä kyllä lasken niin vihreät kuin Haavistonkin päivänselviksi vasemmistolaisiksi, ja mielestäni tämä jako olisi ollut täysin toimiva, mutta minultapa ei kysytty. Eroja yritettiin repiä kulahtaneelta konservatiivi-liberaali-akselilta, mutta tämä toimi vielä huonommin. Niinistöä on vaikea pitää erityisen konservatiivisena, eikä Haavistokaan ole mikään liberaali vaan maltillinen vasemmistolainen. Jos tarkastelemme ehdokkaita aidon liberalismin kannalta, voiton taitaa itse asiassa viedä Niinistö (siihen aitoon liberalismiin voitte tutustua täällä).

Toinen suuri, edelliseen elimellisesti liittyvä tekijä oli se, että maaseudulta, syrjäkyliltä ja haja-asutusalueilta puuttui oma ehdokas. Sekä kokoomus että etenkin vihreät ovat leimallisesti suurten kaupunkien ja Etelä-Suomen puolueita, ja äänestysprosentti jäikin sitä pienemmäksi, mitä kauemmas pohjoiseen mennään. Kepulandian oma kuningas Paavo Väyrynen jäi täpärästi toiselta kierrokselta, mikä latisti äänestysinnon ruuhka-Suomen ulkopuolella. Toisaalta monille kaupunkilaisille ongelma, jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua, oli luultavasti päinvastainen: molemmat ehdokkaat olivat niin hyviä, että oli aika sama, kumpi heistä valitaan. Jos vastakkain toisella kierroksella olisivat olleet Niinistö ja Väyrynen tai vaikka Niinistö ja Soinikin, äänestysprosentti olisi uskoakseni saattanut olla viitisenkin prosenttiyksikköä korkeampi.

Kolmas äänestysvilkkautta vähentänyt tekijä lienee ollut se, että peli oli käytännössä katsoen jo etukäteen selvä. Niinistön kaula kaikissa väliviikkojen aikana julkaistuissa gallupeissa oli yli 20 prosenttiyksikköä, ja kiihkeimmätkin Haaviston kannattajat varmaan tiesivät, että mahdollisuudet Niinistön päihittämiseen ovat korkeintaan teoreettiset. Tämä on mielestäni sääli, sillä olisin mieluummin nähnyt tasaisen toisen kierroksen kuin pelkän poliittisen muodollisuuden. Vaan eipä sillä, kelpaa minulle tietysti Niinistön ylivoimainenkin voitto.

Kaiken kaikkiaan toinen kierros osoitti maamme kahtiajakautuneisuuden. Lappi, Kainuu ja Pohjois-Karjala ovat henkisesti niin eri paikkoja kuin etelän suuret kaupungit, että yhdistäviä tekijöitä on kielen lisäksi vaikea löytää montakaan. Tätä kuilua on yritetty korjata valtionosuusjärjestelmällä, mutta luullakseni tämä on vain pahentanut asioita. Valtionosuuksilla on nimittäin sama ongelma kuin kaikilla muillakin vastikkeettomilla sosiaalietuuksilla: ne passivoivat ihmisiä ja tuhoavat omaa yritteliäisyyttä. Koko Suomi voidaan tietysti pitää asuttuna antamalla syrjäkylille tekohengitystä etelästä käsin, mutta kukoistukseen Tampereen pohjoispuolinen Lappi ei nouse, pumpattiin sinne kuinka paljon rahaa hyvänsä.

Terveellinen tällainen jakolinja ei ole, sen ymmärtävät varmasti kaikki.